Olen syntynyt Karhulassa eli nykyisessä Kotkassa, vuonna 1953 kelloseppäisän ja opettajaäidin esikoiseksi. Myöhemmin sain vielä pikkuveljen ja -siskon. Lapsuuteni oli hyvää ja turvattua. Koulutaustani on kansakoulun jälkeen sen aikainen oppikoulu ja sitten kaksi vuotta kansankorkeakoulua ja lopulta puutarhurikoulu. Myöhemmin aikuisiällä suoritin vielä klassisen hieronnan peruskurssin, perhehoitajan koulutuksen ja sitten 2009 sain media-alan ammattitutkinnonkin suoritettua. Taksiakin kerkesin ajaa parisen vuotta. Kaksipyöräiset tulivat kuvioon mukaan mopoikäisenä, jolloin minulla oli Tunturi Sport vm -69. Nuoruudessani minulla oli useampiakin moottoripyöriä, mutta autokuumeen tultua moottoripyöräily jäi.
Uskon ratkaisuni tein vuonna 1978 Lepaan puutarhaoppilaitoksella eräänä iltana. Se ei tapahtunut ihan noin vain vaan niin sanottu ”etsikkoaika” kesti minulla useita vuosia. Kotini oli aivan tavallinen luterilainen perhe. Joulukirkko silloin tällöin, rippikoulu, häät ja hautajaiset olivat yhtymäkohtia kirkkoon. Muistan, kuinka onkireissulla eräs lapsuuden ystäväni putosi Kyminjokeen ja hukkui. Kova virta vei pojan mennessään. Tämä tapaus laittoi minut vakavasti pohtimaan kuoleman kysymystä. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mihin minä joudun, kun kuolen? Näiden pohdintojen ja kuoleman pelon aikaansaamana aloin tutkia uskon asioita. Ei tutkimiseni mitenkään syvällistä ollut vaan luin lähinnä hengellisistä lehdistä ihmisten todistuksia uskoon tulostaan. Ihmiset kertoivat, että tultuaan uskoon kuoleman pelko oli kadonnut ja heille oli tullut rauha sisimpään. Aloin ajatella, että miksen minäkin voisi kokea tuota samaa. En kuitenkaan vielä silloin tehnyt ratkaisua Jumalan puoleen.
Siinä yhdeksäntoistavuotiaana minua pyydettiin mukaan erääseen rockbändiin. Lähdin messiin ja hoitelin diskoa bändin väliajoilla. Kiertelimme tanssilavoilla pitkin Suomea ja joskus minulla oli myös oma diskokeikkani, jolloin minä olin illan stara. Kirjoittelin huulipunalla tyttöjen käsivarsiin ai lav juuta ja lähettelin joillekin jopa valokuviani. Ulkonaisesti näytti, että kundilla pyyhki hyvin. Kuitenkin uskonasiat eivät jättäneet minua rauhaan vaan joskus tuli jopa keskusteltua niistä bändikavereidenkin kanssa. Eli Jumala ei jättänyt minua rauhaan. Onneksi. Lopulta vuonna 1978 siellä puutarhurikoulun asuntolan huoneessa polvistuin yksinäisyydessä ja ristin käteni ja rukoilin pienen, mutta merkittävän rukouksen: ” Kuule Jeesus, tässä minä olen sinun edessäsi. Annan minulle minun syntini anteeksi. Minä haluan elää sellaista elämää kuin sinä haluat.” En tuntenut siinä mitään väristyksiä tai kaatunut lattialle. Minusta tuntui, että tapahtuiko tässä oikeastaan mitään. Myöhemmin huomasin, että Jumalan oli puuttunut minun elämääni.
Kun puutarhurikoulu päättyi niin palasin takaisin Karhulaan ja muutin ensimmäiseen omaan vuokra-asuntooni. Jumalan johdatti minut helluntaiseurakuntaan, josta tulikin minun hengellinen kotini moniksi vuosiksi. Menin naimisiin ja sain neljä hienoa lasta ja nyt olen ylpeä kymmenen lapsen vaari. Vuonna 1981 jäin pois Kotkan kaupungin puisto-osastolta ja jäin hengelliseen työhön. Ensin nuorten pariin ja sitten pastoriksi eri seurakuntiin. Nyt minulla on ilo kuulua CMA Kouvolan chapteriin eli jaokseen ja toimia siellä chaplainina eli kappalaisena ja vastaten chapterimme hengellisestä puolesta. Ajelen nykyään tonnisatasella bemarilla ja iloitsen niistä yhteisistä reissuista mitä kesäisin porukalla teemme.
Olen ollut Jeesukselle kiitollinen näistä vuosista, kun olen saanut kuulua Hänelle. En vaihtaisi päivääkään pois. Mennyttä elämääni ajatellessani ja tällä elämän kokemuksella tekisin ehkä monta asiaa eri tavalla kuin silloin, mutta en vaihtaisi mitään pois. Jeesus on ollut minulle äärettömän hyvä, vapauttanut minut vakavasta riippuvuudesta ja auttanut monien pimeiden aikojen läpi. En ole hetkeäkään katunut päätöstäni antaa elämäni Jeesukselle. Joku voi ajatella, että miksi hyvän perheen lapsen tarvitsee tulla uskoon? Eikö se kuulu elämässään epäonnistuneille? Tottahan on, että koskaan elämässäni en ole humalassa ollut, tupakkaa poltin kavereiden yllytyksestä kolmetoistavuotiaana ja lopetin samana päivänä. Vakavimmat rikkomukseni ovat kenties ne muutamat omenavarkauskeikat, jotka tein nuorena ja joista toisessa jäin verekseltään kiinni. Mutta kuolema on asia, joka kohtaa meitä jokaista. Riippumatta perhetaustoista, varallisuudesta tai menestyksestä tai sen puutteesta. Sen edessä olemme kaikki samalla viivalla.
Evankeliumi on ilosanoma meille kaikille. Jeesus on voittanut kuoleman. Hänen kanssaan meitä odottaa kuoleman jälkeen iankaikkinen elämä. Sitä kohti itse haluan Jeesuksen kanssa mennä. Haluatko sinä? Vastaus on yksin sinulla.