Kaksipyöräiset

Ensimmäisen käytetyn moponi sain noin kymmenvuotiaana. Kasvatimme veljeni kanssa kesällä porsaita ja palkkarahoilla ostimme vanhan puoliautomaattisen Honda Monkeyn. Kaipa ajaminen maistui, koska palellutin poskipääni ajellessani talvipakkasilla. Mankia seuraava mopo oli toinen tuon ajan eniten myydyistä eli Suzuki PV, jolla pääsinkin ajamaan jo yleisille teille. Kestopuheenaihe koulukavereiden kesken oli mopojen virittely ja mopomerkkien keskinäisestä paremmuudesta kinaaminen. Kevari-iässä pahimmat ajohalut tuli kuitattua isoveljen crosseilla metsäteitä ja monttuja kolutessa, joten moottoripyöräkortin ajoin vasta 18-vuotiaana. Sitten elämään tulivat armeija, opiskelut ja perheen perustaminen... Kaksipyöräisten harrastaminen rajoittui satunnaisiin lainapyörillä ajeluihin. Kunnes intohimo ajamiseen syttyi uudestaan ja ensimmäinen "iso" moottoripyörä (Yamaha XJ600) piti päästä ostamaan ilman koeajoa, kun lumi oli vielä maassa. Sittemmin pyörät ovat vaihtuneet melkein kerran kesässä. Nyt alla on taas vaihteeksi Suzuki, eli vuoden 2016 GSX-S 1000 F, tuttavien kesken "gixxus".

Yksin tuttujen ihmisten keskellä

Kasvoin kodissa, jossa uskonasiat olivat säännöllisesti esillä. Tiedosta ja kokemuksesta huolimatta en kuitenkaan tuntenut Jeesusta kovinkaan hyvin. Teini-iässä tuli tilanne, jossa en osannut vastata uskoni tilaa koskevaan kysymykseen. Jumalan olemassaoloa en koskaan kyseenalaistanut; Hänen rakkautensa minua kohtaan kyllä. En osaa kertoa milloin tarkalleen tulin uskoon, mutta nuorena vakuutuin hiljalleen siitä, että Raamatussa on järkeä. On täydellisen loogista, että minä en ole sattumaa, vaan kaikkivaltiaan suunnitelman seurausta. Vakuutuin siitä, että Jeesus on ainut, joka voi vastata kysymyksiini. Hän on se, jonka seuraa kaipasin silloin kun ympärillä oli ihmisiä, mutta sisällä merkityksetön ja ulkopuolinen olo. Lapsuudenkodissani oli rakastava ilmapiiri. Mutta olen 7 sisaruksesta keskimmäinen, joten ehkäpä en saanut kaikkea sitä huomiota tai huolenpitoa, mitä olisin kaivannut. Olen tästäkin kokemuksesta kiitollinen, koska ajoittain tuntemani yksinäisyys oli tärkeä syy siihen, miksi kaipasin tutustua Jeesukseen.

Turvassa outojen ihmisten keskellä

Minulla on ollut useita kokemuksia siitä, kuinka todellinen Jeesus on, vaikka Hän ei aina esiinnykään silmin nähtävässä hahmossa. Eräässä uskovien nuorten tapaamisessa joku entinen huumeiden käyttäjä tuli rukouksen aikana spontaanisti halaamaan minua. Muitakin vastaavia tapauksia on kohtaamisista eri seurakunnissa ja kristittyjen motoristien tapaamisissa. Toisilla ihmisillä näissä yhteisöissä on rikkinäinen perhetausta tai vaikea nuoruus. Toisilla lähtökohdat ovat olleet helpommat ainakin päällisin puolin, mutta yhteistä on kaipaus Luojan yhteyteen ja tarve tuntea itsensä rakastetuksi. Jumala on osoittanut varauksetonta rakkauttaan ja palauttanut mieleeni hyviä muistoja lapsuudenkodista. Suhteet vanhempiini ja sisaruksiini ovatkin parantuneet, vaikka asumme eri puolilla maata ja maapalloa. Edelleen petyn aika-ajoin toisiin ihmisiin ja vielä useammin itseeni. On kuin sisällä olisi palava halu tehdä oikein, mutta myös hirvittävä tarve saada itselleni mielihyvää, hinnasta välittämättä. Tavoitteeni on kuitenkin selvillä: rakastaa kaikin voimin; Jumalaa, muita ihmisiä ja itseäni!

Huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon tehdä hyvää, sen lain, että paha pysyy minussa. Sisäisen ihmiseni puolesta hyväksyn iloiten Jumalan lain, mutta jäsenissäni näen toisen lain. (Kirje roomalaisille 7)

Yksi heistä, lainoppinut, kysyi häneltä pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi.’ Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän kaltainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ (Matteuksen evankeliumi 22)

Haaste

Moneen motoristiin pätee sanonta ihmisistä, jotka lähtevät täältä kesken kaiken, tehdessään sitä mitä rakastavat. Ja kuolema on jokaisen ihmisen kohtalo ennemmin tai myöhemmin. Miten tärkeää on, että lähdön hetkellä voit tuntea Hänet, joka on valmistanut sillan tästä nykyisestä maailmasta tulevaan maailmaan. Hänet, joka on toisella puolella toivottamassa tervetulleeksi maahan, jossa ketjut eivät katkeile eikä renkaat kulu. Tutustu Jeesukseen; anna Hänen vapauttaa itsesi kaikesta mikä sitoo tai tekee elämästä raskasta!

Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, pelastaa sen. (Luukkaan evankeliumi 9)

Kootkaa sen sijaan itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste turmele eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Sillä missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. (Matteuksen evankeliumi 6)

Tuu porukkaan ja ajellaan yhdessä!

I was 10 years old when together with my big brother we worked hard all summer feeding piglets, and then made some profit when they were sold at the end of the summer. With the money we bought our first moped, which was a used Honda monkey 50cc. I didn't want to stop riding when the winter arrived until I got a cold bites in my cheeks. For a while I didn't ride as I was in the military service, studied, and started my own family. Later I got interested in bikes again and now my wife also rides.

I learned about spiritual truths from my parents but my personal faith in Christ Jesus as my Savior grew little by little as a teenager. I became convinced that the truth is in the Bible. It is perfectly logic that I don't exist by chance but I am created for a purpose. Jesus gave me answers to my questions and he has been there for me always when I have felt lonely, meaningless, or an outsider. Don't misunderstand me, I grew up in a loving home among six siblings. Yet at times I felt lonely and that brought me to seek who Jesus is.

I have felt the presence of Jesus and his unconditional love in many real ways, among other Christians, some who have come from different backgrounds or from different countries. In CMA (Christian Motorcyclists Association ) I met many strange people from different countries; bikers, some who have lived through great difficulties. They have also experienced the same unconditional love of Christ which makes it easy to speak with each other, to feel safe, and have fellowship with each other. This is what only Jesus can do. He has helped me improve my relationships with my family members too although we live far apart. 

I still sometimes get disappointed with other people and more often with myself but my goal is clear – to love God and other people with all my heart. I want to challenge you: Jesus is the only one worth following all your life till the end. And he is the only one there to welcome you from the other side to the perfect land where the chains of your bike won't break and the tires won't wear out any more.

Come and ride with us!

Tero,
facebook.com/tero.ahola