Jo toisena keväänä perättäin CMA Finland osallistui lähes kymmenen henkilön voimin CMA Balkans Conferenceen ja valmistautui konferenssiin kiertämällä ympäri Balkania kertomassa hyviä uutisia!
Lähtö 18.5
Jotain tais unohtua valmistautumisessa?
Mentaalivalmentautuminen matkalle alkoi hyvissä ajoin talvella. Vaihtoehtona oli lento Splitiin, mistä jatko Kroatian CMA:n pressan tarjoamilla vuokrapyörillä tai ajo koto-Suomesta pelipaikoille. Päätös ei ollut lopulta kovin vaikea. Vaikka lentämällä matkan kestosta olisi voinu nipistää muutaman päivän, niin päätin lähteä omalla pyörällä. Tällä kertaa menomatkalle ei ollut tiedossa ajoseuraa. Jukka Ruotsista oli lähdössä matkaan omalla R1:llään, mutta hänellä oli tuoreessa muistissa edelliskesän matka Espanjaan, European Motorcyclists for Christ-tapahtumaan Martin kanssa sinkki koko ajan pikkasen liian kireällä. Joskus on kiva ajella kaikessa rauhassa ja seurailla maisemia. Tai ottaa koukkaus mukavalle maaseututielle. Ja näissä aatoksissa Jukka lähti matkaan muutama päivä ennen minua. Oma ajosuunnitelmani oli siis sellainen, että koetan säästellä vapaapäiviä ja lähden menomatkalle viime tipassa. Ja ehdin muun ryhmän mukaan sitten kun ehdin. Suunnitelma alkoi mennä sivuraiteelle jo startissa, kun huomasin ajaneeni tankin kuivaksi edellispäivänä töistä tullessani. Eikun hakemaan lisäbensaa lähihuoltikselta ja matkaan pääsin 15 minuuttia myöhässä. Lähdin siis matkaan torstaina 18.5. aamuyhdeksän jälkeen. Optimistinen ajatus oli ehtiä lauantai-illaksi motomiittiin Prizreniin, Kosovoon.
Sumua satamassa
Aikataulussa oli sen verran klappia, että ehdin lauttaan hyvissä ajoin. Keli oli vilpoinen eikä vähiten kosteuden takia. Ilmassa oli kunnolla sumua, kun saavuin satamaan Helsingissä. Lautassa oli ajankohdasta huolimatta pari muutakin motoristia, eestiläinen ja suomalainen. Molemmat HD-kuskeja, mutta myös rautaperseharrastajia, joten juttua riitti. Poistuin pyöränkiinnittelyn ja pakollisen maisekuvan jälkeen laivan käytäville etsimään nukkumapaikkaa.
IronButt SS1000-yritys menomatkalle 18.5
Tallinnaan saavuttaessa hyvästelin uudet tuttavat, jotka painuivat suoraan tien päälle. Ajelin lähimmälle huoltikselle tekemään aloitustankkauksen viimeisimpien rautapersesääntöjen mukaisesti valokuvaamalla tankkauskuitin ja mittarilukeman. Aloituskellonajaksi tuli vaille neljä, joten aikaa Prizrenin motomiittiin oli tässä kohtaa noin kaksi vuorokautta. Sitten kohti Pärnua. Eka stoppi tuli Ainaziin, Latvian rajalle tuttuun neste-hesburgeriin kuuden jälkeen. En ollut syönyt kunnolla lautalla, joten pysähdyksestä tuli pitkähkö päivällistauko, jonka aikana toinen lautalla tapaamistani HD-kuskeista ajoi ohi kohti seuraavaa majapaikkaansa Riikaa. Oli kai pysähtynyt Pärnussa evästämään, koska olin ehtinyt hetkeksi hänen edelleen. Minulla matka jatkui Riikan ohi, Liettuaan ja siitä edelleen Puolaan Suwalkin ja Lomzan ohi kohti Varsovaa. Matkanopeuden pidin kohtuullisena peuravaaran takia. Vähän ennen Varsovaa otin yön pimeimpään aikaan puolen tunnin torkut huoltiksen pihalla. Lämpötila oli näin yöaikaan kylmä, mutta kuitenkin etelää kohti ajellessa pikkuhiljaa parempaan päin, joten saatoin jopa nukahtaa hetkeksi puiden havistessa yläpuolella.
Torkut jäi lyhyeksi, koska halusin ehtiä kunnolla Varsovan ohi ennen aamuruuhkaa. Tavoite onnistui; olin Varsovan paremmalla puolella auringon juuri noustua kuuden maissa paikallista aikaa. Liikenne lisääntyi koko ajan, mutta nyt se oli enimmäkseen vastaantulevaa, joten matka joutui joitakin tietöitä lukuunottamatta. Tsekin puolelle pääsin ennen aamukymmentä ja lämpötila alkoi olla jo kunnolla plussan puolella. Jotta matkanteko ei olisi liian helppoa, halusin tehdä koukkauksen myös Slovakian puolelle. Muuten ihan hyvä juttu, mutta Slovakiasta onnistuin löytämään huikean, vihreän vuorisolan lisäksi muutaman kymmenen kilsan pätkän ehkä huonointa tietä ikinä. Tiessä oli kymmenen metrin välein saumakohta, ikäänkuin betonilaatan reuna, joka pamautti käsille ja ahteriin. Bandit ei ole se paras pyörä möykkyiselle uralle. Jos toki ei huonoinkaan. Onneksi en ollut liikkeellä ärräpyörällä. Slovakia vei kuitenkin miehestä mehut. Lämpötila taisi olla helteen puolella ja minulla oli liikaa kampetta päällä kylmän pohjolan ja Pohjois-Puolan maaseudulla vietetyn yön jäljiltä. Taisi olla ajatuskin hieman hitaalla jo ja liikaa paineita matkan edistymisestä, kun en pysähtynyt vähentämään ylimääräsiä vaatekerroksia. Päällimmäisen kerroksen sentään olin vähentänyt jo Tsekin puolella ja vaihtanut kevyempiin hanskoihin.
Unkarin puolelle päästyä tien varressa ei ollut enää huoltiksia samaan malliin kuin Slovakiassa ja samaan aikaan SS1000-yrityksen aikataulu alkoi painaa päälle. Ja niinhän siinä kävi, että suunnittelemattomuus kostautui. Budapestin kehätien alkupäästä löytyi viimein huoltis. Mutta vähän liian myöhään. Mittarissa oli Tallinnasta lähdön jälkeen 1683 kilometria, mutta aikaa oli kulunut jo 24 tuntia ja 11 minuuttia. Eli yritys meni 11 minsaa pitkäksi.
Kerhotoveri liittyy seuraan 19.5
Olin saanut matkan varrelta Matilta viestiä, että Ruotsista startanneella Jukalla oli ongelmia pyörän papereiden kanssa. Jukka koukkasi läntiseltä reitiltä Itävaltaa kohti ja Wienistä Ruotsin suurlähetystöstä matkaan tarttui sentään rekisteriotteen kopio. Matti oli suositellut Jukalle minun seuraani liittymistä, jotta hankalat rajanylitykset Serbian ja Kosovon puolella olisi helpompi selvittää. En saanut Jukkaan yhteyttä tien päältä, joten varasin Etelä-Unkarista kahden hengen huoneen ja pyysin Mattia välittämään osotteen Jukalle. Lähdin siis Budapestista kohti Szegedia neljän maissa iltapäivällä toiveena kunnon yöunet. Tähän osui reissun hankalin hetki. Noin 30 tunnin tien päällä olon jälkeen moottoritiesiirtymä Budapestistä Szegediin pahimpaan ruuhka-aikaan söi miestä. Oikea kaista mateli rekkojen perässä ja vasemmalla autot ajoi kolmen metrin päässä edellä menevän puskurista. Eikä väsymys auttanut asiaa yhtään. Tässä kohtaa olisi pitäny tajuta ottaa 15 minsan torkut vaikka puolen tunnin välein. Mutta pääsin sentään hotellille Morahalomiin iltaseiskaan mennessä ja sain pyörän sisäpihalle parkkiin. Unta ei tarvinut odotella, vaikka mieli olikin synkkänä väsymyksestä ja koti-ikävästä. En herännyt kunnolla edes Jukan saapumiseen. Hotellissa olisi ollut myös kylpyläosasto tarjolla, mutta tilaisuus jäi minulta illalla hyödyntämättä väsyn takia.
Hyvän aamupalan jälkeen voimat alkoivat palautua ja elämä pääsi voitolle! Menomatkan viimeinen ajopäivä sentään olisi juttuseuraa tauoille. Lähtörukoukset Jukan kanssa ja rajanylitys Serbian puolelle sujui helposti pienen raja-aseman kautta. Belgradiin asti mentiin tuttuun tapaan lähes tyhjällä moottoritiellä. Belgradissa tankkaus ja välipalaa ja Jukkamaiseen tapaan jututettiin äijät paikallisella huoltiksella, vaikka yhteistä kieltä ei juuri ollutkaan.
Jukka ja Serbialaisia
Muuttujia Kosovon rajalla 19.5
Belgradin jälkeen koukattiin pikkuteille kohti Kosovon rajaa. Moottoriteitä Skopjeen asti olis ollut varmempi reitti, myös rajanylitysten takia. Mutta meillä painoi kiire päälle ja mutkaset vuoristotiet tuntui kumma kyllä auringonpaisteessa mukavammalta ajatukselta kuin viivasuora moottoritie! Maittava lounas syötiin jossain Kraljevon tienoilla. Ravintolan asiakkaista sentään joku osasi englantia, joten hän sai tilaukset välitettyä paikallisella murteella tarjoilijalle. Ja eurotkin kelpasi johtajan luvalla, joten ei jouduttu tiskaushommiin. Sitten pikkasen rengaspaineita pienemmäksi ja täyden mahan kanssa vuoriteille kohti piskuista raja-asemaa. Kosovolaisilta rajavirkailijoilta ei juuri herunut sympatioita Jukan rekisteriotteen kopiolle. Puolisen tuntia siinä meni Jukan tilannetta selittäessä ja virkailijan saarnaa korvat punaisina kuunnellessa. Kosovolaiset suhtautuu suomalaisiin myönteisesti Ahtisaaren ansiosta, joten siniristilippu ajoliiveissä ja pyörässä lienee olleet eduksi. Lopulta luvat heltisi tiukkojen ukaasien kanssa ja päästiin ostamaan noin kympin hintaset vakuutukset vierailun ajaksi. Kosovon puolella ei vihreästä kortista ole iloa.
Jossain Serbiassa!
Motomiitti Kosovossa 20.5
Heti rajan jälkeen tien kunnossa ja yleisessä siisteydessä oli havaittavissa selvä heikkeneminen. Samaan tapaan kuin Montenegrosta Albaniaan saavuttaessa edellisenä keväänä. Pristinasta Priszrenin suuntaan on uusi moottoritie, josta Tomtom oli kovin tietämätön. Enkä oikein itsekään ollut ihan hereillä, joten aikaa tuhraantui alkumatkasta kylien läpi ajellessa. Tiessä oli kyllä kylienkin kohdalla kaksi kaistaa suuntaansa, mutta kun kaupat on heti tien vieressä ja kylän ukot pitää palaveria tien keskikaiteella roikkuen, niin vähän arvelutti käyttää ohituskaistaa tai edes ajaa muun liikenteen tahdissa. Parikymmentä kilsaa ennen Prizreniä, nyt jo moottoritiellä ohitettiin yksinäinen motoristi, joka kuitenkin liimautui 140 vauhdissa mukaan minun ja Jukan muodostamaan seurueeseen. Kaupungin kohdalla poistuin ramppia pitkin kohti keskustaa ja motoristi tuli edelleen perässä. En ollut saanut yhteyksiä Mattiin tai muihin suomalaisiin tien päältä, joten vedin tien sivuun ja kyselin josko paikallinen motoristi tietäisi missä on motoja koolla näin lauaintai-iltana. Hän viittasi seurailemaan perässä. Näinköhän oli Motoristien Ystävällä suunnitelmansa pelissä!
Samaan aikaan Matti oli ajellut Albaniasta ja muu suomalaisseurue CMA-kroatian pressan, Ivanin kanssa läntistä reittiä Kroatian ja Montenegron läpi kohti Kosovoa. Ja olihan se hieno hetki tavata veljet satojen paikallisten motoristien keskellä yli kahden vuorokauden koettelemuksen jälkeen!
Jengi alkaa olla koossa Kosovossa!
Ilta menikin sitten iloisissa merkeissä paikallista MC- ja bomber-kulttuuria ihmetellessä. Järjestävä kerho MC Eagles otti suomalaiset hyvin vastaan. Tarjolla oli hyvää syötävää, live-musiikkia, gummin polttoa ja kierrosrajoittimen testausta myöhään yöhön. Myös albanialaiset motoristit olivat hyvin edustettuna. Yöksi meidän noin kymmenen pyörän ryhmä ajoi hotelliin palan matkaa Pristinan suuntaan.
Kosovolaiseen tyyliin (klikkaa isommaksi)
CMA Finland & MC Eagles (klikkaa isommaksi)
Makedonian mutka 21.5
Sunnuntaiaamuna saimme Berekiltä pikaperehdytyksen siitä, mitä vaatii voittaa kosovolaisten luottamus heidän sodan aikana kokemansa jälkeen ja miten kertoa heille Jeesuksesta. Ajelimme Pristinan kautta Kacanikiin. Tuosta paikasta oli Matin kertoman mukaan 300 nuorta miestä houkuteltu ISISin hullutuksiin. Joimme kahvit kyläläisiä täynnä olevassa kahvilassa ja vierailimme Ottomaanien aikaisessa moskeijassa. Saimme esittelyn moskeijaan kahdelta paikalla olleelta muslimilta.
Muslimityön asiantuntija Berek ja Matti
Seuraavaksi matka vei Makedonian puolelle tapaamaan CMA-veljiä Skopjessa. Ajaminen maistui nyt siitäkin syystä, että nyt oli juttuseuraa myös tien päällä, kun Viki ja Harri oli varautuneet matkaan kypäräpuhelimilla. Yhteinen lounas Makedonian CMA:n kanssa nautittiin ostoskeskuksessa, missä oli tarjolla tunnettujen ruokaketjujen lisäksi eksoottisempiakin vaihtoehtoja. Eipä ollut pöllömpää paikallinen burgeri!
Skopje, Makedonia
Vankilavierailu 22.5
Makedoniasta suuntasimme Ohridin kautta Albaniaan, missä olisimmekin useamman päivän Matin vieraana. Tuolla osuudella olikin käytännössä ainut sadekelipätkä koko matkalla. Kunnon sadetta ei tullut missään vaiheessa, mutta tie oli märkä paikka paikoin ja lämpötila tippui selvästi. Albanian puolella vuoristoteitä laskeuduttaessa tien pinta oli todella liukas. Yksi auto olikin katollaan vuorenrinteellä. Kuski ilmeisesti oli selvinnyt säikähdyksellä. Villen piti myös kokeilla varmuuden vuoksi XT-yammun takajarrulla miten liukasta se märkä asvaltti onkaan. Ja olihan se. Pyörä pysyi kuitenkin tiellä ja pystyssä. Myös Vesalla oli ohjelmaa, kun pimeän jo laskeuduttua kylässä vastaantuleva autoilija päätti kääntyä kesken moottoripyöräletkan kulkusuunnassaan vasemmalle ja suoraan Vesan ajolinjalle. Herra armahti kotijoukot huonoilta uutisilta ja refleksit pelasti tälläkin kertaa. Tiranaan päästiin tiukan ajopäivän jälkeen ehjänä, vaikkakin porukka oli parveillut kahteen-kolmeen ryhmään erilaisten pysähdystaktiikoiden takia. Maukkaan ja edullisen katuravintolailtapalan jälkeen majoituttiin Christian Centerille; edelliskeväältä tuttuun paikkaan, missä pyörät saa muurin sisäpuolelle talteen yöksi.
Maanantaina oli ohjelmassa tukeva aamupala toiselta viime keväältä tutussa paikassa, Stefan Centerillä ja sen jälkeen vierailu albanialaiseen vankilaan. Siitä saimme kiittää paikallisia kristittyjä ja lähettejä, jotka oli ansainneet viranomaisten luottamuksen vuosien pitkäjänteisellä työllä. Taas yhtenä osoituksena Herramme huumorintajusta, pääsimme Vikin kanssa tekemään lenkin prätkillä vankilan sisäpihalla. Työkalupussit ja muut aseeksi kelpaavat sekä passit piti jättää muurien ulkopuolelle. Monet vangeista tuli ikkunoihin ihmettelemään ja pihalla pallopelit pysähtyi, kun pyörät ajoi ohi. Näytösajon jälkeen mentiin saliin kertomaan siitä miksi porukka Suomesta oli tullut vierailulle. Kuuntelemaan tuli pari-kolmekymmentä vankia ja vartijaa, vaikka salissa oli lämmintä kai yli 30 astetta. Kaikille ei oltu tarjottu osallistumismahdollisuutta vankilajengien välisten jännitteiden takia. Matti, Sigge ja Vesa kertoilivat tarinansa tarkkaavaiselle kuulijajoukolle, minkä jälkeen oli kevyttä naposteltavaa ja vapaata jutustelua. Mieleen porukasta jäi amerikkalainen, joka oli kertomansa mukaan kärsimässä elinkautista. Ja kuuleman mukaan elinkautinen Albaniassa todellakin tarkoittaa elinkautista. Teet hyvin, jos juttelet näistäkin ihmisistä Herrallemme, ettei heidän kallisarvoinen elämänsä menisi hukkaan. Herralle, joka voi heidätkin vapauttaa, vaikka tämä nykyinen elämä kuluisikin tuossa pienessä kopissa, missä kesällä kiusaa helle ja talvella vilu.
Vierailun jälkeen koko suomalaisryhmä sai passinsa ja pääsi muurien ulkopuolelle. Lounaalle mentiin vuorenrinteellä sijaitsevan kylään. Kylän käsityöläiskorttelista löytyi hienoja hopeakoruja, joten käytin tilaisuuden hyväkseni ja hankin Vaimolle hääpäivälahjan hyvissä ajoin.
Lounastauko, kylmää pullovettä, kanaa ja wifi!
Hääpäivälahja, check
Lounaan jälkeen pääporukka palasi Tiranaa ja kolmen jengi Viki, Harri ja Tero, lähti ajamaan ylimääräsen lenkin Matin suosittelemalle vuoritielle. Aika tiukkoja syheröitä löytyikin vuorten rinteiltä ja pudotusta tien vierestä muutama sata metriä, jos ajolinja menee leveäksi. Mukavaa hommaa. Vuohet, lehmät ja vastaantulevat autot toivat vähän lisäjännitystä elämään.
Illaksi ajoimme Durresiin, mistä oli varattuna Suomalais-Venäläiseltä pariskunnalta kerrostaloasunto, jossa oli suomalainen sauna! Saunomisen lisäksi ohjelmassa oli ruokailu kadunkulman salakapakassa. Tarjolla oli vähintään riittävästi lihaa, mutta taisi kapakanpitäjä hieman ihmetellä, kun suomalaisille ei valkoviini kelvannut! Juotiin sen sijaan limsaa.
Viki tauolla albanialaisella vuoritiellä (klikkaa isommaksi)
CMA Albanian 9-vuotisjuhla 23.5
Tiistaille oli luvassa mukavaa ohjelmaa CMA Albanian synttäreiden merkeissä Stefan Centerin edustalla olevalla aukiolla. Aamulla ehdittiin Vikin kanssa juoksulenkille pitkin Välimeren rantaa. Päivän aikana kävimme kukin tahoillamme kutsumassa motoristeja juhliin. Vikin Pan Europeaniin piti saada öljyt vaihdettua, joten siinäpä hyvä syy jututtaa samalla huoltoliikkeen kavereita ja kutsua juhliin. Pientä sydämentykytystä aiheutti huoleton autoilija, joka peruutti Pannarin päälle kesken kadulla suoritetun huoltotoimenpiteen. Oli senteistä kiinni, ettei Honda kaatunut kyljelleen korkealta huoltoasennosta. Oman Banditin etujarrut tuntui myös pehmeältä, joten nekin tuli samalla ilmattua. Huoltohemmo ei huolinut toimenpiteestä rahaa, joten annoin kylmän kokiksen vaivanpalkaksi. Kutsuimme myös paikalle osuneen poliisipartion juhliin ja he sitten illemmalla tulivatkin seurailemaan tilannetta hetkeksi syrjemmältä ja jututtamaan Suomen CMA-kavereita. Eivät kuitenkaan juhla-alueelle tulleet, liekö lieviä jännitteitä paikallisten MC-porukoiden kanssa. Juhlissa oli illan aikana kymmeniä pyöriä ja useita paikallisia kerhoja edustettuna.
Poliisikin sai kutsun juhliin
Ja siellä kaikilla oli niin mukavaa!
Albanialaisia motoristeja jututtamassa
Lepopäivä Durresissa 24.5
Keskiviikkona oli päästävä taas tienpäälle, koska Hanna-Vaimo oli tulossa seuraavana päivänä lentämällä suoraan CMA Balkans Conferenceen Splitiin. Lähdin siis taas yksin matkaan, kun muu suomalaisseurue jäi lepäilemään Durresiin ja Tiranaan ja tulisi perässä Splitiin seuraavana päivänä. Mitään kiirettä ei vielä ollut, joten tein Montenegron puolella mutkan kohti Virpazaria vuoristoteille. Muut suomalaiset oli tulleet muutama päivä aiemmin saman reitin toiseen suuntaan. Taisipa olla vaivan arvoista! Hädin tuskin auton levyinen tienpätkä tarjosi huikeat maisemat vuorenrinnettä pitkin kiemurrellessaan. Vuoren oikealla puolella oli hienot näköalat Skadar-järvelle. Yöksi ehdin pikkukaupunki Gradaciin. Olin perillä sen verran myöhään ja liikenteessä turistisesongin ulkopuolella, joten ainoan auki olevan hotellin keittiö oli jo kiinni eikä yksikään ravintolakaan ollut enää auki. Mutta hotelli oli hintaansa nähden loistava!
Matkalla Splitiin, Montenegro (klikkaa isommaksi)
Vaimoa vastassa 25.5
Torstaiaamuna olikin enää kevyt pyrähdys Splitiin. Hannan, Sirpan ja Marjutin kone laskeutui ennen puoltapäivää, joten kovin myöhään ei voinut silti nukkua. Eipä se olisi nukuttanutkaan, kun loppupäiväksi oli luvassa vapaata ohjelmaa Rouvan kanssa. Kentällä tapasin Ivanin ja Debbien, jotka olivat ystävällisesti tulleet noutamaan Suomalaisladyja. Myös Renén kone oli laskeutumassa samoihin aikoihin, joten hänetkin odoteltiin Ivanin ja Debbien kyytiin. Hannalla oli ajokamat mukana, joten kaappasin hänet luonnollisesti pyöräni kyytiin. Majottumisen jälkeen lähdimme tutustumaan ostoskeskuksiin ja Splitin vanhaan kaupunkiin. Etsimmepä motoliikkeistä Vaimolle ajofarkkujakin, mutta eioota oli tarjolla. Vain jotain yksittäisiä kappaleita goretexiä oli tarjolla. Naismotoristit taitaa olla vielä aika harvassa näillä hoodeilla. Ostimme sitten kohtuuhintaiset perusfarkut ajohousujen sijasta. Kaikenlaista rihkamaa on kyllä myynnissä Splitin vanhankaupungin muurien sisäpuolella, mutta lisäksi ihan erinomaista jäätelöä! Meillä oli koko torstaipäivä ja perjantaiaamu aikaa vapaalle seurustelulle ennen CMA Balkans Conferencen alkua perjantai-iltana. Valitettavasti Hannan ja muiden Suomi-naisten paluulento lähti jo sunnuntaina aikaisin aamulla, joten jouduin hyvästelemään hänet kesken konferenssin.
Vaimoa vastassa lentokentällä
Splitin vanhassakaupungissa kävelyllä
CMA Balkans Conference 26.-28.5 Splitissä
Konferenssi järjestettiin meren rannalla sijaitsevassa hotellissa, jossa huoneet olivat kohtalaisen vaatimattomia, kuitenkin riittävän hyviä niihin olosuhteisiin. Näkymät merelle oli kyllä kohdillaan ja ruoka oli Balkanin tyyliin erinomaista! Rouvan kanssa kahdestaan vietetyn laatuajan lisäksi Balkans Conferencen ohjelmassa oli pitkiä lounaita ja päivällisiä. Sekä opetusta Raamatusta ja yhteislauluja paikallisen bändin johtamana. Myös kaikkien läsnäolevien CMA-maiden terveiset kuultiin. Ja olihan siellä läsnä myös muuan GospelRiders-kerho Suomesta! Martti oli lentänyt konferenssin ajaksi Splitiin ja Reijohan oli ollut Suomen CMA-jengin mukana koko pitkän Balkanin lenkin. Parhaita hetkiä ohjelmassa oli, kun uusille CMA-jäsenille luovutettiin selkämerkit.
René, Bengt-Olov, Martti ja Alexander, juttu luistaa
Sobella meni rengas vaihtoon
Harri ja muita uusia jäseniä!
Paluumatka 28.5
Paluumatkalle lähdettiin Vikin kanssa kahdestaan, koska Martti lähti Jukan kanssa kiitämään iso vaihde päällä jo sunnuntaiaamuna kotia kohti ja muut suomalaiset olivat olleet liikkeellä vuokrapyörillä ja palasivat lentämällä. Arvoimme viimeiseen asti Vikin kanssa reittiä. René, Ivan ja Serbialaiset oli suuntaamassa Bosnian läpi kohti Serbiaa seuraavana aamuna, mikä olisi ollut houkutteleva vaihtoehto. Päätimme kuitenkin lähteä pohjosta kohti jo sunnuntai-iltana ja pysähtyä yöksi kun alkaa väsyttää. Alkumatkasta pysähdyimme jäätelölle Vikin suosittelemaan albanialaiseen jäätelöbaariin Zadarin vanhassa kaupungissa. Sen jälkeen oli hyvä ajella mutkaista rantatietä pimeän laskeutumiseen asti. Yöksi jäimme meren rannan pikkuhotelliin, mistä valkeni aamulla huikea näköala merelle. Ja hintakaan ei ollut paha; alle 50 euroa noin kolmen hengen "luksushuoneesta". Siitäpä oli kiva lähtä jatkamaan mutkaista, hyväkuntoista asvalttia kohti Sloveniaa.
Florida Kroatialaiseen tapaan (klikkaa isommaksi)
Italia 29.5
Slovenian kautta Italiaan matka taittui nopeasti. Jossain vaiheessa aamupäivää reilusti yli 30-asteen noussut lämpötila alkoi hidastaa matkantekoa. Minulta ei onnistunut nestetankkaus ajaessa, koska ei ollut sopivaa välineistöä, joten juomaan piti pysähtyä alle tunnin välein. Ja silti nestehukka uhkasi koko ajan. Seuraava majapaikka löytyi Garda-järven rannalta jälleen kohtuuhinnalla turistikauden ulkopuolella.
Italialainen lounas
Passoa passon perään 30.5
Viki sai vinkin kokeneelta alppien kävijältä, Hannulta, että tie numero SP9 olisi hyvä tapa jatkaa Dolomiittien yli. Hienoja vuoristoteitä riittikin koko päiväksi, kun reitti kulki Italian, Sveitsin, Itävallan ja Lichtensteinin kautta Saksaan. Matkalla päästiin kisailemaan supermoto-kolonnan kanssa, kun ajelivat alle rajoitusten taajamissa ja laittoivat kisavaihteen päälle serpentiineillä. Isovahinko oli yhdellä smoto-kuskilla lähellä, kun ajoi mutkan leveäksi. Varjelusta oli, että vastaantuleva auto mahtui väistämään. Yöksi ehdimme Ravensburgiin ja löysimme maatilamajoitusta tarjoavan paikan, jossa hinnat oli jo hiukan aiemmin hintatason yli, mutta kuitenkin huokea saksalaiseen hintatasoon nähden. Seuraavana päivänä tie vei Alpinan pajalle Buchloeen. Sen verran lähellä oltiin tuota Vikille tärkeää paikkaa, ettei voitu jättää käymättä. Sitten pieni koukkaus Ranskan puolelle ja visiitti Luxemburgiin, missä saatiin mainio suomalainen lettuvälipala serkkutytön perheen vieraana. Olisipa sieltä nukkumapaikkakin järjestynyt, mutta ilta oli vielä nuori, joten tien päälle oli päästävä. Luxemburgin puolella oli vielä kohtaaminen huoltiksella muutaman Harley Brothers Luxemburgin jäsenen kanssa ja toivoteltiin siunausta matkaan. Yöksi Kölniin ankeanoloiseen motelliin, jossa oli kuitenkin kohtuuhyvä aamupala. Ja saatiinpa toteutettua Vikin toive jonkin suurkaupungin läpiajosta yöaikaan!
Vuorimaisema Dolomiiteilla (klikkaa isommaksi)
Nyt ollaan korkealla (klikkaa isommaksi)
Kristus-patsas vaikuttavassa maisemassa Dolomiiteilla vetää vakavaksi
Alpinan pajalla
Lautalla Puttgardenista Tanskaan 1.6
Tukholma-Turku-lauttojen kohtuuhintaset vaihtoehdot oli täynnä jo hyvissä ajoin, eikä kierros pohjoisen kautta houkuttanut, joten varaukset tehtiin Tukholma-Helsinki-välille jo Saksan puolella. Autobahneilla matka ei oikein joutunut jatkuvien tietöiden ja muiden hidasteiden aiheuttaman ruuhkautumisen takia, joten kurvasimme pikkuteille. Aika nihkeätähän se eteneminen maaseudullakin oli, mutta joku mutka silloin tällöin sentään piti hereillä. Saksasta päätettiin mennä Puttgardenin lautalla Tanskan puolelle. Lyhyt lauttamatka käytettiin nukkumiseen kannella. Tanskan puolella eteneminen oli vaivatonta kohti Malmöä, moottoritiet kestäisi paljon kovemmankin liikenteen. Ainut hidaste tuli juuri ennen Malmöä, koska silta oli suljettu puolisen tuntia onnettomuuden takia. Ehtipä odotellessa kuvata Kastrupin kentälle parin minuutin välein laskeutuvia koneita. Helsingborin lähistöltä löytyi noin viidenkympin hintaan kahden hengen huone maatilamajoituksesta. Matka Tukholmaan seuraavana päivänä tuntui koettelemukselta, kun lautallekin piti ehtiä. Muuten ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, paitsi kylmyys meinasi vetää mielen matalaksi. Mutta kiitollinen olo oli silti siitä, että ajokeli oli ollut lähes täydellinen koko tähänastisen matkan! Eikä nytkään tullut vettä. Ja loppumatkasta reitille mahtui vieläpä muutaman kymmenen kilometrin mutkapätkä Tukholman lähistöltä. Ja Ruotsinkin eduksi on luettava se, että koko Etelä-Ruotsin läpiajolla sai ajella tyhjillä, hyväkuntosilla teillä.
Silta suljettu onnettomuuden takia
Kotona 3.6
Lautta oli Helsingissä lauantaiaamuna. 16 vuorokauden saldo oli noin 8000 kilometria ja 25 maata, huippukokemuksia, tolkutonta väsymystä ja yli ymmärryksen käynyttä rauhaa. Ai ett, kun oli mukava tulla iltapäiväksi kotiin ja vielä lepopäivä siihen päälle ennen töihin paluuta.
terv. Tero
https://www.facebook.com/tero.ahola
Aiheesta muualla: Reijon näkökulma reissuun löytyy youtubesta!