Motto: Vain ikuisuus on pysyvää.

Aloitetaanpa kuitenkin tästä ajasta ja kronologisessa järjestyksessä. Synnyin 14.10.1958 Jyväskylässä ja vanhempani olivat tuolloin nuoria, äiti 16 ja isä 17 ja naimisiinmeno tapahtui Urho Kekkosen luvalla. Ensimmäinen asuinpaikka oli Taulumäellä Isomummolassa, siis äitini äidinäidin hoteissa. Sieltä muutimme Puistokaduille 60-luvulla, jossa moottorivehkeet jo kiinnostivat ja pääsin mm. naapureiden Messerschmittin ja amfibioauton kyyditykseen. 60-luvun loppupuolella muutimme Keljonkankaalle, jossa kävin Kansakoulua ja mopokipinä syttyi. Isälläni oli Hopeasiipi-mopo, jolla hän kulki Keskisuomalaiseen töihin, joka sijaitsi tuolloin Gummeruksenkadulla.

70-luvun alkupuolella alkoi tulla omaa kalustoa. Jupiter, Solifer, Tunturi, Jawa, Yamaha 100, Honda 100, Yamaha Trialmaster ja Honda TL 125 jonka ostin uutena Arelta. Tuolla Hondalla aloin kilpailla silloisissa luotettavuusajoissa ja nousin sillä a-luokkaan vuodessa. Rahoitin harrastukseni jakamalla Keskisuomalaista. Uskonasiat tulivat elämääni, kun kotiolot muuttuivat hankaliksi isäni ryyppäämisen takia ja luin ison perheraamattumme kannesta kanteen viidentoista ikäisenä ja sen yliluonnollisuus hurmasi-Käsittämätön tunne pyhästä hengestä. Sen jälkeen kuolema ei enää ole pelottanut.

70-luvun loppupuolella kilpailin aktiivisesti endurossa. Ensimmäisen Päitsin kiersin -77 sijoittuen 30-sakkiin 150:stä. Pyöränä tuolloin oli Suzuki 125 TS Ilpo Saari-replica. Jyväskylän Moottoriklubiin liityimme Huttusen Tamin kanssa -76 ajamalla junatunnelin läpi Keljoon Valkolan Koululle, jossa JMK sijaitsi. Natrin Matti tuli tuolloin hyvinkin tutuksi. Kilpaura jatkui endurossa koulunkäynnin ohella: Jyväskylän Lyseota viisi vuotta, oli tuolloin vielä poikakoulu ja sen jälkeen Viitaniemen Ammattikouluun autonasentajan linjalle. Kisapyörinä useita KTM 125 GS-malleja, KTM 175, Suzuki PE 175, Ancillotti 125, TM125.

Ilmavoimiin pääsin -78 lentotekniselle aliupseerikurssille, josta valmistuin apumekaanikoksi ja palveluspaikaksi Karjalan Lennosto Mig-kaluston parissa. Varusmiespalveluksen jälkeen olin kuukauden nuorisotoimiston hommissa JMK:n tallilla pajavahtina Keskikadulla. Nythän ympyrä on sulkeutunut, kun hoidan pajavastaavan hommaa Killerillä, nyt tosin palkatta. Pääsin kuitenkin takaisin Ilmavoimiin lentotekniselle peruskurssille PO1/39 ja valmistuin ylikersantiksi sijoituspaikkana Helikopterilentue Utti. Utista siirryin -81 Tiedustelulentolaivueeseen Tikkakoskelle, jossa palvelin vuoteen 2008, siirtyen reserviin kapteeni evp:nä. Tiedustelulentolaivueen kalustona oli Fouga Magister, Saab Safir, Cessna Businessline, Hawk ja MG. Toimin Fouga-ja HW-kaluston koelentomekaanikkona ja mukaan mahtui muutamia vaaratilanteita. Joukko-osasto muuttui Tukilentolaivueeksi ja kuvaan tuli matkamekaanikon tehtävät Fokker-ja LearJet-kalustolla. Kuljetettavia Tasavallan Presidenteistä alkaen ja toiminta-alueena Eurooppa. Sittemmin Moottoripyöräpuolella kokeilin trialia, joka lajina aikanaan tuotiin Jyväskylään ja hieman jäärataa ja motocrossia. Välillä kokeilin katupyörää, Kawasaki GPZ1100:aa vuoden verran.

1985 luovuin pyörästä ja keskityin työtekoon, asuntosäästämiseen, lasten tekoon ja talon rakentamiseen, joka valmistui Sarvivuoreen Itätuulentielle. Toimin kuitenkin toimitsijatehtävissä mp-kisoissa ja muuten kerhotoiminnassa kaiken aikaa. Maailma alkoi kuitenkin viedä pimeään suuntaan ja alkoholinkäyttö lisääntyi. Siitä seurasi avioero, talon myynti ja muutto Keljonkankaalle rivitaloon 2005, jossa tilanne vain paheni. Kuitenkin sain hommattua moottoripyörän BMW 1150 bokserin, BMW 1200 ja nyt Suzuki GSX1400. Rivari meni myyntiin ja muutin Sarvivuoreen naisystäväni luo ja sieltä Säynätsaloon 2014. Seilasin yhä syvissä vesissä ja ilman Jumalaa ja hyviä ystäviä, kuten Survon Mikko ja moni muu en olisi selvinnyt. Havahduin lopullisesti poikani itsemurhan myötä muutama vuosi sitten ja elämä ja ajattelutapa on muuttunut totaalisesti. Yhteys Pyhään Henkeen, omaan seurakuntaan, AA:han ja  CMA:an ovat Jumalallisia Voimia pitäen minut oikealla Tiellä.

Voi kunpa loput unohdetusta nuorisosukupolvesta ja kaikki muutkin saataisiin pelastettua Elämälle.

Säynätsalossa pitkäperjantaina 14.4.2017 Markku Liukkonen

Go to top

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com