the English translation below!

Kaksipyöräiset

Ensimmäisen käytetyn moponi sain noin kymmenvuotiaana. Kasvatimme veljeni kanssa kesällä porsaita ja palkkarahoilla ostimme puoliautomaatti-monkeyn. Kaipa ajaminen maistui, koska palellutin poskipääni talviajoa treenatessa. Seuraava mopo oli toinen tuon ajan eniten myydyistä eli Suzuki PV, jolla pääsinkin ajamaan jo yleisille teille. Kestopuheenaihe koulukavereiden kesken oli näiden mopomerkkien keskinäisestä paremmuudesta kinaaminen ja virittelyvinkit. Kevari-iässä pahimmat ajohalut tuli kuitattua isoveljen crosseilla metsäteitä ja monttuja kolutessa, joten moottoripyöräkortin ajoin vasta 18-vuotiaana. Sitten elämään tulivat armeija, opiskelut ja perheen perustaminen... Kaksipyöräisten harrastaminen rajoittui satunnaisiin lainapyörillä ajeluihin. Kunnes intohimo ajamiseen syttyi uudestaan ja ensimmäinen "iso" moottoripyörä (Yamaha XJ600) piti päästä ostamaan ilman koeajoa, kun lumi oli vielä maassa. Sittemmin pyörät ovat vaihtuneet melkein kerran kesässä. Nyt ajan KTM SM-T:llä ja vuoden 2007 Banditilla, joilla taipuu niin pidemmät matkat kuin satunnaiset ratapäivätkin.

 

Yksin tuttujen ihmisten keskellä

Kasvoin kodissa, jossa uskonasiat olivat koko ajan esillä. Tiedosta ja kokemuksesta huolimatta en kuitenkaan tuntenut Jeesusta kovinkaan hyvin. Teini-iässä tuli tilanne, jossa en uskaltanut enää väittää kysyjälle tuntevani Jeesusta ollenkaan. Jumalan olemassaoloa en ole koskaan kyseenalaistanut; Hänen rakkautensa minua kohtaan kyllä. En osaa kertoa milloin tarkalleen tulin uskoon, mutta nuorena vakuutuin hiljalleen siitä, että Raamatussa on järkeä. On täydellisen loogista, että minä en ole sattumaa, vaan kaikkivaltiaan suunnitelman seurausta. Vakuutuin siitä, että Jeesus on ainut, joka voi vastata kysymyksiini. Hän on se, jonka seuraa kaipasin silloin kun ympärillä oli ihmisiä, mutta sisällä merkityksetön ja ulkopuolinen olo. Lapsuudenkodissani oli rakastava ilmapiiri. Mutta olen 7 sisaruksesta keskimmäinen, joten ehkäpä en saanut kaikkea sitä huomiota, mitä olisin kaivannut kasvaakseni tasapainoiseksi ja täysjärkiseksi ihmiseksi. Olen tästäkin kokemuksesta kiitollinen, koska tuntemani yksinäisyys oli tärkeä syy siihen, miksi kaipasin tutustua Jeesukseen.

 

Turvassa outojen ihmisten keskellä

Minulla on ollut useita kokemuksia siitä, kuinka todellinen Jeesus on, vaikka ei aina esiinnykään silmin nähtävässä hahmossa. Eräässä uskovien nuorten tapaamisessa joku entinen huumehörhö tuli rukouksen aikana spontaanisti halaamaan minua. Tahdon huomauttaa, että näissä piireissä rukoileminen on joskus sitä, että kaikki puhuvat yhteen ääneen Jeesukselle kaikilla kielillä mitä osaavat sekä joillakin mitä eivät osaa. Halaaja ei muistaakseni sanonut mitään erityistä, enkä luultavasti olisi tuolloin ymmärtänyt hänen espanjanenglantiaan, vaikka olisi sanonutkin. Samaa varauksetonta rakkautta olen nähnyt kristittyjen motoristien piireissä, kuten tavatessamme useiden ruotsalaisten ja norjalaisten kerhojen edustajia kokoontumisajossa Ruotsissa paikallisen CMA:n vieraina. Ihmiset tulivat hyvinkin hankalista taustoista, mutta silti heidän seurassaan oli välitön keskusteluyhteys ja turvallinen olo. Tätä Jeesus saa aikaan! Myös suhteet vanhempiini ja sisaruksiini ovat parantuneet, vaikka asummekin eri puolilla maata ja maapalloa. Edelleen petyn usein toisiin ihmisiin ja vielä useammin itseeni. On kuin sisällä olisi palava halu tehdä oikein, mutta myös hirvittävä tarve saada itselleni mielihyvää, hinnasta välittämättä. Tavoitteeni on kuitenkin selvillä: rakastaa kaikin voimin; Jumalaa, muita ihmisiä ja itseäni! (Room 7:19, Matt. 22:37)

 

Haaste

Moneen motoristiin pätee sanonta ihmisistä, jotka lähtevät täältä kesken kaiken, tehdessään sitä mitä rakastavat. Ja kuolema on jokaisen ihmisen kohtalo ennemmin tai myöhemmin. Miten tärkeää on, että lähdön hetkellä voit tuntea Hänet, joka on valmistanut sillan tästä maailmasta tulevaan. Hänet, joka on toisella puolella toivottamassa tervetulleeksi maahan, jossa ei ketjut katkeile eikä renkaat kulu. Tutustu Jeesukseen; anna Hänen vapauttaa itsesi kaikesta mikä sitoo! (Luuk. 9:24, Matt. 6:20)

 

Ride with us! Tuu ajeleen merkillisessä porukassa!

 

I was 10 years old when together with my big brother we worked hard all summer feeding piglets, and then made some profit when they were sold at the end of the summer. With the money we bought our first moped, which was a used Honda monkey 50cc. I didn't want to stop riding when the winter arrived until I got a cold bites in my cheeks. For a while I didn't ride as I was in the military service, studied, and started my own family. Later I got interested in bikes again and now my wife also rides.

I learned about spiritual truths from my parents but my personal faith in Christ Jesus as my Savior grew little by little as a teenager. I became convinced that the truth is in the Bible. It is perfectly logic that I don't exist by chance but I am created for a purpose. Jesus gave me answers to my questions and he has been there for me always when I have felt lonely, meaningless, or an outsider. Don't misunderstand me, I grew up in a loving home among six siblings. Yet at times I felt lonely and that brought me to seek who Jesus is.

I have felt the presence of Jesus and his unconditional love in many real ways, among other Christians, some who have come from different backgrounds or from different countries. In CMA (Christian Motorcyclists Association ) I met many strange people from different countries; bikers, some who have lived through great difficulties. They have also experienced the same unconditional love of Christ which makes it easy to speak with each other, to feel safe, and have fellowship with each other. This is what only Jesus can do. He has helped me improve my relationships with my family members too although we live far apart. 

I still sometimes get disappointed with other people and more often with myself but my goal is clear – to love God and other people with all my heart. I want to challenge you: Jesus is the only one worth following all your life till the end. And he is the only one there to welcome you from the other side to the perfect land where the chains of your bike won't break and the tires won't wear out any more.

Come and ride with us!

Tero,
+358-50-3865693
facebook.com/tero.ahola

Go to top

JSN Boot template designed by JoomlaShine.com