Menomatka
CMA:n euroopan kokoontuminen Herran vuonna 2024 järjestettiin neljän päivän tapahtumana Rehen kylässä, Saksassa 11-14.7. Aloitimme matkan suunnittelemisen jo Helsingin MP-messuilla, koska Finnlinesillä on usein tarjouskampanjoita tuohon aikaan Helsinki-Travemünde -reitille.
Lähdin matkaan tiistaiaamuna 9.7 edellissyksynä Ruotsista hakemallani Suzuki GSX-S1000F:llä. Olinkin odottanut, että pääseen testaamaan pyörän toimivuuden reissukäytössä! Varusteluna vanha tuttu 30 litrainen Givi Dolomiti takaboxi sekä Ortliebin 40 litran sivusta avattava putkikassi takamatkustajan paikalla. Juomahuoltoa varten olin viritellyt litran SIGG-pullon juomaletkuineen takajalkatappiin ja sadekamppeet kiristyshihnoilla toiselle puolelle. Huolella mietitty konfiguraatio tulisikin osoittautumaan toimivaksi: juomaletkun magneettikiinnityksen ansiosta vesihörpyn sai otettua nousematta pyörän päältä, kuraisia sadekamppeita ei tarvinut sateen lakattua sulloa kuivien matkatavaroiden sekaan, vaatetuksen lisäkerrokset ja lisähanskat olivat helposti käsillä taka-boxissa, navigaattori ja muut arvotavarat mahtuivat ruokatauoilla lukkojen taakse samaan paikkaan ja pakatun pyörän kapeus salli autojonojen väleissä matelemisen. TomTom Riderkin edelleen puolustaa paikkaansa näillä matkoilla, näyttö on jotenkuten luettavissa kirkkaassakin auringopaisteessa, eikä sen kanssa tarvi jännittää niin paljon kestääkö virtaliitin vesisateessa tai tippuuko laite ohjaustangosta moottoritiellä.
Viki, Harri ja Tero lähdössä satamaan, Suomi
Viki tuli ajokaveriksi Pan Europeanillaan jo Kanavuoren absilta, missä ehdin hörpätä kahvit, tankata pyörän ja jututtaa toisen samoissa puuhissa olleen ajoseurueen ennen lähtöämme. Sadetutka varoitteli oranssilla ja mustalla värillä ukkoskuuroista Lahden tienoilla, mutta jätimme sadevermeet pukematta ja pidimme kiirettä ehtiäksemme alta pois. Hetken tulikin erittäin isoa pisaraa, mutta ajofarkut melkein ehti kuivua Järvenpäähän mennessä, mistä Harri liittyi joukkoomme Aprilia Tuonollaan. Satamassa odotti Sami Harrikoineen. Check-iniä jonottaessamme paikalle pölähti myös Timo vanhalla kunnon keppivetoisella XJ:llä ja Niina Shadowilla. Laivassa selvisi, että ruokaa saa vasta kolme tuntia lähdön jälkeen, mutta tämä olikin ainut hetki lauttamatkan aikana, kun nälkä oli vieraamme. Sen jälkeen aika kului lähinnä buffet-pöydässä, buffet-kattauksesta toiseen siirtyessä ja ruokalevolla.
Finnlinesin buffetti oli taas hyvä ja monipuolinen
Lautta oli Travemündessa keskiviikkona klo 21 ja koko kuuden hengen suomi-porukka lähti kohti Hannoveria. Valoa riitti vielä muutamalle huippunopeusvedolle autobahnin vapaan nopeuden osuuksilla. Näillä pakkauksilla ja alustan säädöillä Suzukin keula tuntui hieman epävakaalta jo 250-260 mittarinopeuksilla, mikä on hyvin lähellä vakiopyörän huippunopeutta; tehojen puolesta 270 ei pitäisi olla mahdoton saavuttaa, mutta vitos- ja kutosvaihteella on jonkin sortin rajoitin leikkaamassa huippunopeutta eikä viimeisiä kilometreja tehnyt muutenkaan mieli tiristellä tällä kokemuksella. Yksi kikka jäi seuraavaan kertaan: olisin voinut istua hieman taempana sulkeakseni 5 sentin ilmaraon putkikassin ja takapuolen välissä, jos vaikka ilma olisi virrannut paremmin pyörän ympärillä. Harrin Tuonon mittariin kilahti kuulemma 267 ja Samin Harley kai rajoitettu 180 kph tienoille. Kokeilut loppuivat lyhyeen, kun sade alkoi ja melko pian tuli ensimmäinen jumipaikka ja ajaminen meni rekkojen välissä pujotteluksi. Hämärä muuttui pimeydeksi ja homma alkoi olla jo vähän vaarallistakin. Pysähdyimme hetkeksi odottamaan sateen hellittämistä. Korkeimman suojelus oli matkassamme ja Hannoveriin päästiin ehjin nahoin.
Viki oli vuokrannut porukalle keskiviikkoyöksi kaksikerroksisen asunnon kaupungin eteläpuolella. Oikein viihtyisä majoitus kattoterasseineen ja vielä kun Timo ja Niina uhrasivat osan yöunistaan ja hakivat aamupalatarvikkeet "gettomarketista" muiden vielä nukkuessa, niin torstaina päästiin matkaan hyvissä ajoin toiveena ohittaa pahin saderintama. Ajokamppeet oli vielä nihkeän kosteita edellisyön rämpimisestä ja sadetta pideltiin kaikesta suunnittelusta huolimatta vielä hetki ensimmäisessä tankkauspaikassa. Odotellessa pidimme aamuhartauden huoltiksen katoksessa ja jututimme työntekijää, joka osoittautui motoristiksi ja esitteli Hondansa. Lounasta syötiinkin kylässä nimeltä Bodenwerder hienojen jokimaisemien äärellä.
Aamuhartaus huoltiksen katoksessa, vasemmalta: Viki, Tero, Harri, Sami, Niina, Timon kahvikuppi
Loppumatkalla oli vähän ylimääräistä kuormitusta ja taukoja helteen takia ja hiukan kiirekin, koska matka ei ollut oikein edennyt ja CMA-rallin ohjelma alkaisi päivällistarjoilulla klo 18 Rehessä, jonne oli yli 300 kilometria matkaa nopeinta reittiä. Nopein reitti ei maistunut, kun tarjolla oli myös saksan maaseutua parhaimmillaan; peltojen ja kukkuloiden välissä kiemurtelevia hyväkuntoisia teitä. Letka hieman venyi aika ajoin rekkajonojen ohituksissa, kuten isommalla porukalla aina tuppaa käymään, mutta Rehen rallipaikalle päästiin ehjänä ja ruokaa sekä iloista ruokaseuraa oli vielä jäljellä. Tuttuja aiemmista CMA-ralleista tuli koko ajan vastaan; oliko edellisestä osallistumisesta aikaa tosiaan jo kuusi vuotta?
Tapahtumapaikalla
Perjantaina paikalla oli jo yli sata CMA:n jäsentä eri puolilta Eurooppaa. Paikalle tulivat myös Arto ja Kirsti, tällä kertaa Chryslerilla Baltian kautta. Otin osaa moniin keskusteluihin vanhojen ja uusien tuttujen kanssa. Kuulimme esimerkiksi tarinoita autobahnilta Saksalaisten velikultien kertomana ja kuvauksia Isle of Manista ja muista katukisoista Irlannin vastuunkantajilta.
Suomi-jengiä ruokailemassa, taas. Vasemmalta: Kirsti, Viki, Vikin jälkiruokakulho, Niina, Sami, Harri, Timo, Tero.
Ohjelmassa oli joka päivälle kaikille yhteistä Raamatun opetusta ja musiikkia, mutta myös kiinnostuksen mukaan valittavaa tekemistä, kuten ajoretkiä, pihapelejä ja grilli-iltoja. Monista Jumalan hyvyydestä kertovista kipaleista I speak Jesus välittää hyvin tapahtumassa vallinneen ilmapiirin:
'cause Your name is Power
Your name is Healing
Your name is Life
Break every stronghold
Shine through the shadows
Burn like a fire
Opetustuokio, Rehe, Saksa
Lauantaina osallistuin Vikin kanssa ajoretkelle, jonka veti Olli Saksan CMA:sta isolla Gessulla. Latvian kaverukset Kaspars ja Ervins olivat myös Gessuilla liikenteessä ja osallistuivat reitille toista kertaa. He olivat valinneet paikan toisena ja kolmantena letkassa, jätin heihin enimmäkseen muutaman kymmenen metrin turvavälin, kun ensimmäiset kolme pyörää oli 20-30 metrin nipussa yli satasen vauhdeissa.
Perjantain ajoretken osallistujia, Rehe, Saksa
120 kilsaa seudun parhaita teitä pitkin kukkuloiden rinteitä ja kymmenien maalaiskylien läpi ja vain pieni osa reitistä olisi vaatinut adventure-pyörän alustan joustomatkat kunnon nautiskeluun. Niina, Timo ja Sami osallistuivat Michaelin Triumph Thunderbirdillä vetämälle vaihtoehtoiselle reitille. Harri-parka oli lepäilemässä punkan pohjalla kuumeen takia. Sääennusteiden perusteella sekä perjantain että lauantain ajoretkillä olisi voinut tulla vettä ihan kunnolla, mutta molempien päivien molemmat ajoreitit taisivat mennä lopulta mitä mainoimmassa säässä vähän yli 20 asteen lämpötilassa. Lauluntekijän sanoin:
Hän säät ja ilmat säätää
ja aallot tainnuttaa
ja hyisen hallan häätää
ja viljan vartuttaa.
Hän onneen meidät ohjaa,
myös aikaan vaikeaan.
Sen rakkauden pohjaa
ken pystyy koskaan tutkimaan?
Iltanuotio, Rehe, Saksa
Sunnuntaina oli ohjelmassa ehtoollisjumalanpalvelus, jossa saarna oli tiivistetty kuvaus pelastushistoriasta: Jumalan kuvaksi luotu ihminen, Jeesuksen syntymä (Immanuel, ihmiseksi tullut Jumala), Jeesuksen kuolema, lunastuksen merkiksi ja yhdistäjäksi lähetetty Pyhä Henki sekä tuleva valtakunta, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Jumalanpalveluksen ja lounaan jälkeen Westerwaldin kristillinen keskus alkoi tyhjentyä motoristeista. Jäimme Harrin kanssa yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi, jotta hän saisi aikaa toipua ennen paluumatkaa. Viki oli lähtenyt jo aamun valjetessa ajamaan tuulispäänä kohti Kroatiaa ja siitä edelleen Montenegroon Balkan Impact -tapahtuman koulutukseen yhdessä Baltian kautta Kroatiaan ajaneiden Juhon ja Matin kanssa, joilta jäi Saksan CMA-ralli nyt kokonaan väliin. Arto ja Kirsti lähtivät lounaan jälkeen paluumatkalle Puolan ja Baltian kautta, Niina ja Timo Tanskan kautta ja Sami Latvialaisten kanssa kohti Jenaa ja siitä edelleen Prahan kautta kotiin. Otin loppupäivän levon kannalta ja menin jäätelön ja kirjan kanssa kahvilan terassille nauttimaan lempeästä säästä. Ehtoollispuheen pitänyt Michael osui paikalle ja kyseli huolestuneena miten selviämme kotimatkasta. Huolenpito ja avuntarjoukset tuntui hyvältä ja lupasin pitää hänet ajantasalla tien päältä.
Osallistujat ryhmäkuvassa, Rehe, Saksa
Paluumatka
Paluumatkalle lähdimme Harrin kanssa maanantaina lounaan jälkeen hyvin tyhjältä parkkipaikalta. Ensimmäinen majoitus varattiin Ingolstadtiin, Audi Forumin nurkille. Siirtymältä ei jäänyt mieleen kuin alkumatkan jo tutuksi tulleet leppoisat mutkatiet kumpuilevissa maalaismaisemissa peltojen keskellä sekä massiivisen ylipirteä VW Crafter, joka ohitti meidät autobahnilla, vaikka meillä oli 170 kph lasissa. Liikennettä ja lämpöä oli sen verran, että ajoimme enimmäkseen keskimmäistä kaistaa. Suzukille ja minulle mieluinen matkavauhti vaikuttaisi olevan vapaan nopeuden osuuksilla luokkaa 130-150 kph. Kovempaakin voisi ajaa, mutta rasitus ainakin hellekeleillä nousee rajusti, minkä takia taukoja tarvitaan enemmän ja keskinopeus kärsii. Isompi rasitus ajossa alkaa myös syödä jaksamista pidemmällä matkalla.
Perillä Ingolstadtissa heitettiin matkatavarat hotellille ja ajettiin kevyessä varustuksessa keskustaan iltapalalle. Reissun parhaat hampurilaiset tarjoili Hamburgerei.de, jonka ravintolakonsepti puhuttelee varmasti turkulaiskävijöitäkin. Koska Texasissa kaikki on suurta, tilasin sen mukaan nimetyn erittäin meheväksi osoittautuneen hampurilaisen, ranskikset ja juoman; hintaa alle 20 euroa. Kyllä maistui pimenevässä illassa kuuman ajopäivän jälkeen rauhallisella terassilla!
Maukas värisuora taloja ja maukkaat hampurilaiset, Ingolstadt, Saksa
Tiistaiaamu meni Audi-museossa ja olisi siellä viihtynyt pidempäänkin. Opastetut kierrokset tehtaalla tai museossa kannattaa varata etukäteen, koska paikkoja on rajallinen määrä. Meillä ei ollut varauksia ja yksi museon kerroksistakin jäi näkemättä, koska siellä oli rakennustyöt kesken. Mutta tämä oli juuri sopiva setti, koska hotellin kanssa oli sovittu myöhäinen check out puolille päivin ja tien päälle teki jo mieli.
Harri ja Tero wanhoja ja vähän uudempiakin Audeja ihastelemassa
520 hp ja 340 kph on kovat lukemat vuoden 1936 kilpurille
Matkatavarat pyörien päälle ja lähdimme kohti kukkuloita Saksan ja Tsekin rajalla. Alkumatka taas autobahnia, jotta eteneminen ei olisi liian hidasta ja loppumatka maisemareittejä, kuten tiet 39 ja 163 Tsekin puolella.
Muikeat tiet ja huikeat näköalat, Saksa, Tsekin rajalla
Lisää samaa sarjaa, Tsekki, tie 39
Seuraavan yön majoitus varattiin lounastauolla Itävallan puolelle, Linziin. Tälle reitille osui myös näkötorni Dobrá Voda, josta aukeaa huimat näkymät Lipno-järveä ympäröivään laaksoon ja läheisille kukkuloille. Noin 15-kerroksiseen torniin kiipeäminen on elämys avointen teräsrakenteiden takia, vaikka korkeutta onkin alle neljäkymmentä metriä. Korkeus merenpinnasta on 900 metrin luokkaa ja korkein näkyvillä oleva huippu noin 1300 metrissä, eli ajoreitillä ollut 1100 metrin ylitys kävi jo melko lähellä maksimikorkeutta. Ja mitä kävelyretkeen tulee, niin päivän kunto ei olisi paljon enempää sallinutkaan. Minullakin oli hieman ylimääräsen tuntuista lämpöä otsalla; luultavasti sama pöpö, jota Harri oli potenut viikonlopun.
Näkötornista lähiseudun korkeimmat huiput, Horní Planá, Tsekki
Melko pian näkötorniretken jälkeen ylitettiin Itävallan raja ja vinjetit ostettiin heti ensimmäiseltä huoltikselta ja liimattiin paikalleen paikallisten nuorten miesten avustamana. Edellisellä reissulla vinjetit tuli laitettua pyörän tuulisuojaan, nyt ohjeistettiin laittamaan etupumppuihin. Toivottavasti näkyy valvontakameroille sieltäkin ettei tule selviteltävää reissun jälkeen. Rajan ylityksestä jäi mieleen myös muutos vastaantulevien autojen ajolinjoissa; Tsekeissä piti olla vähän varuillaan keskiviivan ylittäjien kanssa, Itävallassa ei tainnut tulla yhtään vastaavaa tilannetta.
Keskiviikkona Harri halusi ehdottomasti käydä kiertämässä nähtävyyksiä Wienissä. Ajelimme aamupalan jälkeen Linzistä nopeinta reittiä Schönbrunnin linnalle ja lämpötila kipusi pikkuhiljaa yli kolmenkymmenen, kun etenimme Wienin alavammille alueille. Aurinko oli kuitenkin piilossa sumuverhon takana aamupäivän, joten tien päällä pärjäsi kohtuullisesti. Tankkitauolla jutulle tuli huoltiksen Puolalainen työntekijä; vanhempi herrasmies, joka tarjosi Suomenlipun huomattuaan ensin ruotsinkieltä. Selitin, että ymmärrän kyllä, mutta olemattoman sanavaraston takia joudun puhumaan englantia. Hänkin vaihtoi kohta englantiin ja kävi ilmi, että kaveri on vain töissä Itävallassa ja käy kotonaan Puolassa kerran kuussa perhettään moikkaamassa. Ruotsinkieli oli tarttunut mukaan pari vuosikymmentä sitten toisessa työssä. Tuolla kielivalikoimalla luulisi jutun luistavan melkein kenen tahansa asiakkaan kanssa.
Wieniin päästyämme oli jo hieman tukalaa lämpötilan puolesta, mutta vaatetuksen kevennys ja lenkkarit jalkaan, niin linnan puistoja oli ihan mukava kierrellä. Paikan mittasuhteet ei oikein välity kuvissa; kaikki on massiivisen paljon isompaa, kuin kuvien perusteella näyttää; myös kävelyetäisyydet. Hieno elämys ja nähtävää riittäisi vaikka koko päiväksi, mutta muutaman tunnin jälkeen jatkoimme tien päälle ja ruokakin oli jo mielessä.
Erilainen ratsu, Schönbrunnin linna, Wien, Itävalta
Wienistä lähdettiin nopeinta reittiä kohti Bratislavaa. Siirtymältä jäi mieleen kova tuuli ja moottoritien varrella pyörikin tuulimylly poikineen lavat taivuksissa. Ennen Bratislavaa käännyttiin kohti pohjoista ja siitä edelleen etsimään aika lupaavan näköistä mutkapätkää kaakon suuntaan kukkuloiden yli. Suunta ei siis nytkään ollut varsinaisesti kotia kohti, jos ihan tarkkoja ollaan. Ennen muutamaan sataan metriin kohoavaa ylitystä piti löytää syötävää, kun koko päivä oltiin menty ohuen aamupalan, kahvin ja jäätelön voimalla. Perneckyn kylän ensimmäinen ravintola tarjoili vain nestemäisiä virvokkeita ja mukaan tarttui vain mineraalivesi, mutta juomamestari viisasi eteenpäin kohti seuraavaa ravintolaa nimeltä Pernecky mlyn.
Lampaanjuustoa alkupaloiksi, kalaa pääruuaksi, Perneckyn mlyn, Slovakia
Ehdimme paikalle viime hetkellä; omistaja oli lähdössä kotikyläänsä satojen kilometrien reissulle hakemaan lampaanjuustoa. Päätin kiireessä tilata listalta omistajan suositteleman kala-annoksen. Alkupaloiksi tuli siivu paikallisten asiakkaiden rakastamaa lampaanjuustoa, jossa oli voimakas maku ja paljon suolaa. Pääruoka osoittautu kissakalaksi, jolla oli jännän punertava väri ja mudalle vivahtava aromi, joka muistutti suomen matalien järvien kalojen aromia. Jäi epäselväksi oliko kala Tonavasta vai jostain kauempaa, mutta maukas ja mieleenpainuva kokemus. Omistaja hyppäsi Skodaansa laskun maksettuamme ja jätti kissansa vahtimaan paikkoja. Vahva suositus tälle ravintolalle; muistakaa kysyä lampaanjuustoa ja rapsuttaa vahtikissaa!
Jo ruokailun aikana moottoripyöriä meni ohi sitä tahtia, että odotukset valitun reitin suhteen oli korkealla. Maha täynnä oli hyvä lähteä selvittämään alkulähdettä kaksipyöräisten katkeamattomalle virralle. Harrikin heräsi muutaman mutkan jälkeen ruokailun jälkeisestä horroksestaan. Tässä tuli reissun ensimmäinen ja viimeinen tilanne eläinten kanssa, kun jänis hyppäsi viime hetkellä Tuonon tieltä takaisin paluusuuntaansa ilman osumaa. Tien korkeimmalla kohdalla oli kahvila, jonka pihassa oli moottoripyöriä ja pakkohan siihen oli pysähtyä jututtamaan ihmisiä.
Motoristien suosima kahvila laskettelukeskuksen liepeillä, Pezinská Baba, Slovakia
Harmillisesti päivä oli jo pitkällä ja loppumatkalle tiedossa pimeässä ajamista Slovakian vuorilla, joten jutut jäi lyhyeen, mutta Harri ehti tutustua motoristiin, joka tunnetaan somessa nimellä Kawasaki Gentleman. Näpyttele siis navigaattoriin "Pezinská Baba" ja tie numero 503 seuraavan kerran, kun pörräät Bratislavan nurkilla ja saat hienon tilaisuuden tutustua ympäristön prätkäkulttuuriin, varsinkin jos olet liikkeellä sunnuntaina, kun paikalla on satoja sieluja. Pelkkä tie 503 on ehdottomasti koukkaamisen arvoinen kokemus; tämän reissun parhaimmistoa!
Tätä merkkiä kantavan motoristin taitaa nähdä yleensä takaapäin
Loppumatka majoitukseen Donovalyssa ajettiin pimeässä, mutta onneksi samaa mukavanoloista tietä 59 jatkettaisiin seuraavana päivänä. Tälle ajopäivälle tuli mittaa yli neljäsataa kilsaa, mikä oli aivan riittävä matka, kun otetaan huomioon nähtävyyksiin käytetty aika ja kävely. Ehdimme tehdä tilauksen aamupalalle juuri ennen alakerran ravintolan sulkeutumisaikaa.
Majoitus Donovalyssa, vuorten keskellä, Slovakia
Torstain reitti Banská Bystricasta ja Donovalysta kohti Zakopanea kulki solassa puron mutkia seuraillen ja tarjoili taas huikeita maisemia ja leppoisia käännöksiä. Nopein reitti ei kelvannut nytkään, vaan päädyimme tielle numero 584 google mapsin topografia-näkymän avulla. Se nousikin heittämällä reissun ajoelämysten top 4-listalle yhdessä edellispäivän Pezinská Baban, Lipno-järven ympäriajon ja CMA rallin lauantain ajoretken kanssa. Vähäinen liikenne, mahtavat näkymät viereiseen laaksoon, hitaita ja keskinopeita mutkia sekä erittäin sekalainen valikoima erilaista asvaltti-pintaa toi vaihtelua ajamiseen.
Maisemapysäkki, tie 584, Slovakia
Ajokeli oli jälleen lähes täydellinen. Zakopanessa pysähdyimme maisemapaikalle, josta oli hyvät näkymät ympäröiville vuorille. Matka jatkui pian uutta moottoritietä Krakovan kautta kohti Varsovaa. Krakovasta suoraan Varsovan suuntaan poistuttaessa esikaupunkialue oli erittäin tukkoista yksikaistaista; tukkoisempaa kuin muistikuvissani Katowicen suuntaan aiemmilla reissuilla, mutta loppumatka aina majoitukseen asti Varsovan pohjoispuolella liikenne soljui niin kuin se voi Puolassa moottoritiellä soljua, eli vauhdilla, mutta kovassa liikenteessä. Majapaikka Dwór Klembów oli hinta-laatusuhteeltaan reissun parhaimmistoa: 30 euroa henkeä kohti vanhassa, näyttäväksi remontoidussa maalaiskartanossa ja aivan huippu aamupala. Paikka oli kai 10 minuuttia moottoritieltä, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. Ehdin käydä hieman tutustumassa ympäristöönkin aamulenkillä ja aamujumpatkin otettiin Harrin kanssa kampeamalla sporttipyöriämme takaisin moottoritielle pitkin oikoreittiä, joka sisälsi melkoisen pehmeää hiekkaa.
Ristin juurella pää pilvissä, Zakopane, Puola
Perjantain ajomatkasta ei jäänyt paljon raportoitavaa. Moottoritie Varsovasta aina Liettuan rajalle on valmistunut sitten viime näkemän, mutta infra on vielä jossain määrin vaiheessa. Kylteissä oli mainittu pari huoltista, joita ei sitten ollutkaan rakennettu vielä. Liikennevirta oli huomattavan hiljaista verrattuna edelliseen päivään Varsovan eteläpuolella. Liettua oli jälleen vain läpiajo suoraa tietä, pari lyhyttä pätkää moottoritietä oli Liettuankin puolelle valmistunut, mutta enimmäkseen suoraa, leveähköä tietä, jossa yhdeksänkympin rajoitusalueet on miinoitettu keskinopeuskameroilla käytännössä koko matkalta ja autot köröttelevät rekkojen takana. Tuota siirtymää ajaessa heräsi kysymys, miksei paluumatkallekin olisi voinut varata lauttaa. Joskus olisi ollut kiva käydä Liettuaankin tutustumassa turistina, mutta nykyisillä liikennejärjestelyillä taitaa jäädä tekemättä.
Lauantaina herättiin Latviassa, jossa orastaa sama ongelma keskinopeuskameroiden kanssa vanhojen tuttujen takaapäin kuvaavien kameroiden lisäksi. Baltian liikennekulttuuri on ollut lievästi piittaamatonta, mutta jotenkin tuntuu, ettei kameroilla toteutettu valvontayhteiskunta DDR:n tyyliin ole oikea ratkaisu tuohon ongelmaan. Tallinnan lautalle ei ollut niin kiire, ettemmekö olisi ehtineet tavata Latvian CMA-presidentti Zigmarsia Riikassa aamupalan merkeissä. Hyvä juttutuokio oli tuokin; hänen kanssaan en ollutkaan ehtinyt oikein kunnolla jutella Saksassa!
Eestissä liikenne olikin sitten taas huomattavasti sulavampaa ja ajaminen oli helppoa ja luontevaa, vaikka mentiinkin pääväyliä suoraan satamaan. Laivassa seurattiin Rovanperän ja kumppaneiden kisaamista parin erikoiskokeen verran, Latvian WRC-osakilpailu olisikin voinut vähän erilaisella matkasuunnitelmalla mahtua aikatauluun. Satamasta ajoimme nopeinta reittiä Harrin kotipihaan, lisäsin yhden kerroksen ajovarusteiden alle ja jatkoin siitä yhdellä vedolla suoraan kotiini. Päivä oli jo vaihtunut sunnuntain puolelle.
Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen matka. Menomatka ja tapahtumapaikka olivat monien eri ihmisten kanssa seurustelua, leikinlaskua, huumorintäyteisiä ja syvällisiä keskusteluja. Paluumatkalle osui monta hyvin erityyppistä nähtävyyttä ja melkein joka päivälle riittävä määrä mielenkiintoisia ajoreittejä, mutta myös tarpeeksi moottoritietä, että matka samalla eteni. Kiitos reissusta kaikille osallisille ja kiitos Taivaan Isille huolenpidostasi ja rakkaudestasi!
terv. Tero / cma.fi/member/tero-ahola